torstai 14. toukokuuta 2009

tauon jälkeen

Ensinnäkin yksi sana selitykseksi kirjoittelutauolle. Työ. Eli kuten mainitsin aiemmin sain vaihtaa kesäpihan puolelle töihin ja vaikkei hommat sinällään ole rankkoja niin en ole jaksanut enää illalla ajatella viisaita tai vähemmän viisaita sanoja kirjoitettavaksi tänne. ^^ Muttamutta, mitäs tässä onkaan tapahtunut viime päivinä....Ainakin se, että olen ostellut lukemattoman kasan kesäkukkia pihalle, työn huono puoli. :P Ja muutenkin laitellut pihaa kuntoon kesää varten. Töissä aika on kulunut kukkien kasteluut ja asiakkaiden neuvomiseen kassalla istumisen välissä. Tänään oli kyllä niin raivostuttava päivä töissä. Olin ahkerana ensikertalaisena kuluttanut tuhottomasti aikaa viivaillen koodeja koneen etikettiluetteloon, ja kun menen listaani tyhjentämään, joku oli vetänyt etikettilistan tyhjäksi!! Raivo. :D Ja eikun uudelleen. Hoh. Suuret on pienen ihmisen huolet. ;D Eikä onneksi edes tuule tänään! Herranjestas tuolla ei meinaa pysyä pystyssä. Mihin katosi kaunis kevätsää?? Ja jes! Issikkavaellus on nyt varmistunut! Mennään siis 30 päivä, porukasta jäi kaksi pienten aikatauluongelmien jälkeen poijes mutta ainakin neljä on nyt menossa. :) mie ootan innolla, oon aina halunnu issikkavaellukselle! En oo ratsastanu taas viikkoihin, mutta sunnuntaina sekin korjaantuu kun himistän tallille ja ratsastustunnille pitkästä aikaa. Motivaatio viikottaiseen ratsastustunnilla istumiseen meinaa aina kadota, kun olen tuolla samalla tallilla käynyt jo vuosia ja esteiden treenauksen lisäksi tuntuu että kaikki mahdollinen opittava siellä on jo opittu. Nyt olisi kai se oman hevosen tai valmentautumisen vaihe, mutta en halua nyt sitoa itseäni hevoseen. Ehkä sitten vanhempana taas. :) Olen pitkälti "vanhasta talliporukasta" ainoa, joka enää kunnolla käy tunneilla. Jotenkin joskus tuntuu että käyn vaan vanhasta tottumuksesta ja tuttujen hevosten ikävästä. Ja kun ei itsellä into enää riitä ratsastuskoulu estekisoihin niin pitkälti tämä harrastus nyt jumittaa, mutten haluaisi talliakaan vaihtaa. SItäpaitsi entinen hoitohevoseni tulee taas kesäksi takaisin! :D Mutta se hevostelusta. Mutta, nyt keskityn porukoiden luo ilmestyneen koiran omistajan paikantamiseen. Myöhemmin lisää! Moikamoi :)

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

hiuskriisi!

Kesä tulossa, joten on aika suunnata taas parturiin. Edellisestä kerrasta on luvattoman pitkä aika. Mutta nyt mie oonkon dilemman edessä, nykyisin miulla on siis puoli pitkät hiukset ja mietin, antaakko kasvaa, jättääkö näin vai leikatakko lyhyiksi. äh!! Pitkät hiukset tavallaan houkuttaa, tavallaan en jaksaisi taas pitkiä hiuksia. :D miulla on lähes puolet elämästäni ollut pitkät hiukset ja aina mie totean etten niistä hirveästi välitä. Lyhyissä mie pelkään taas, että näytän pojalta. :D tiedän, tyhmä ajatus. mutta pääasiallinen syy miksen ehkä halua lyhyitä hiuksia on miun ohut hiuslaatu ja voimakas pyörre. pelkään että pyörre puskee hiusten kasvaessa hallitsemattomasti läpi. mur. no, puolipitkät ehkä? niissä olis se hyväpuoli, että voi kihartaa ja laittaa, tai voi vain suoristaa ja ovat nätit, mutteivat liehu naamalla kuten pitkä tukka. ehkä sanon vaan parturilleni että tee mitä lystäät. :D tässä hieman inspiskuvia: tässä on söpö lyhyt tukka! ja tuon sais söpöksi myös tupeeraamalla ja suoristamalla.. varsin samaa pitkänä, ja hyvältä näyttää tämäkin! hieman tylsä, mutta tykkään tuosta rikotusta mallista. en ehkä tälläistä haluaisi kun miettii.. aina tyylikäs rihanna! olen muuten sitä mieltä että mikäli Brownin pahoinpitelysyytteet on totta, niin Rihannan tulisi jättää mies. Miusta käsiksi ei käydä, siitä oon ehdoton. Ymmärrän miten vaikea tilanteesta on lähteä, ja tästä voisi puhua vaikka tunteja, mutta lyhyesti olen sitä mieltä että kerrasta poikki, mikäli mies kerran käy käsiksi, suhde päättyy siihen. Väkivalta on opittua ja siitä on äärettömän vaikea oppia ulos. Mutta, ei sen enempää tästä aiheesta tällä kertaa. nyt iltakahville. :) mie ole semmoinen kummajainen että on pakko saada illalla kahvia että saan unta. eli miulle se ei iltaisin toimi valvottajana. :D oon niin tottunu iltakahviini. ^^ seeyu

viikonloppukuulumiset ^^

Heipsan! Tauon jälkeen vihdoin postailen, viikonloppu on menny kiireellä enkä löytänytkään aikaa eilen postailla. :) Mutta nyt! Perjantaina oli siis miun ystävän synttärit, jolle tein synttärikortiksi powerpoint esityksen varustettuna mm. ennennäkemättömillä vappukuvilla. ;D kortin lisäksi ostin ystävälleni näin kesän korvilla lahjakortin hm:lle. :) Tässä on vähän huono kuva perjantain asusta, lisäksi laitoin vielä ohkaiset legginsit tuohon alle kylmyyttä vastaan taistelemaan. ^^ vaikkei yöllä oikeastaan edes ollut kylmä. :D mentiin siis kaverin poikaystävän luolta, missä alkujuhlat oli, baariin(jonojen ohi tietenkin) jossa miekin jaksoin keikkua kahteen. :) seuraavana päivänä oli töitä joten juhlin selvin päin, paitsi tokihan ilmainen drinkkilippu piti käyttää. ;D oli kaikinpuolin ihana ilta. <3 seuraavana päivänä olikin sitten pitkä työpäivä 9h, mikä meni yllättävän mukavasti. :) sain kesäksi siirron toiseen työpisteeseen, kesäpihan puolelle kassalle/jokapaikanhöyläksi, ja oon siitä tosi innoissani! :) mie oon varma että tästä kesästä tulee lämmin ja ihana. <3 ja mie saan olla se kokonaan ulkona! :) juhannukseen asti siis siellä ja siitä kuukauden kesälomille. :) ilosaarirock siis vapaa, jes! käväistiin myös eilen miehen vanhemmilla oton kanssa saunomassa ja syömässä. tänään ollaan sitten vuorostaan menossa miun vanhempien luo. :) mutta, ei tällä kertaa sen kummoisempia, pitää valmistella lähtöä ja maksella laskuja. :D heipodei. <3